7.5.2014Nykyisen asunto-osakeyhtiölain toimivuus, vaikutukset ja muutostarve
Oikeusministeriö toteutti loppuvuodesta 2013 kyselyn, jolla kartoitettiin kokemuksia ja käsityksiä vuonna 2010 voimaan tulleen asunto-osakeyhtiölain toimivuudesta. Kyselyllä selvitettiin myös sitä, miten lain täytäntöönpano ja tavoitellut vaikutukset ovat toteutuneet.
![]()
Kysely tehtiin yhteistyössä Suomen Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton ja Kiinteistönvälitysalan keskusliiton kanssa. Tutkimuksen tulokset tiivistettynä aihepiireittäin:
Viestintä
- Yhtiökokousviestintä sujuu hyvin, mutta erityisesti osakkaat ovat tyytymättömiä muuhun viestintään mm. tulevista remonteista ja uudistuksista, yllättävistä vahingoista, huoneiston käytöstä ja kuluista, isännöitsijän vaihdoksesta ja yhtiön taloustilanteesta.
- Noin kolmasosassa taloyhtiöistä on toistuvia erimielisyyksiä tai riitoja osakkaiden kesken. Uusi asunto-osakeyhtiölaki ei ole vaikuttanut niiden määrään.
Kunnossapitotarveselvitys ja remontit
- Osakkaista 54 % ja hallituksen jäsenistä 87 % pitää kunnossapitotarveselvitystä riittävänä. Selvityksen haluttaisiin kuitenkin olevan aina rakennusalan asiantuntijan tekemä.
- Osakkaiden remontti-ilmoitusta koskevat vaatimukset ovat pääosin selkeät. Osakkaat yleensä myös ilmoittavat remonteistaan lain mukaisesti.
- Velvollisuus ilmoittaa remonteista ja remonttien valvonta ovat vähentäneet remonteista aiheutuneita vahinkoja.
Johtaminen ja työmäärä
- Osakkaista yli puolet arvioi taloyhtiön johtamisen säilyneen ennallaan nykyisen asunto-osakeyhtiölain aikana. Toisaalta neljännes arvioi johtamisen huonontuneen ja kymmenesosa johtamisen parantuneen.
- Enemmistö hallituksen jäsenistä oli sitä mieltä, että nykyinen laki on helpottanut hallituksen toimintaa ja parantanut yhteistyötä isännöitsijän kanssa.
- Suurin osa hallituksen jäsenistä ja isännöitsijöistä ilmoitti työmäärän kasvaneen. Työmäärää ovat kasvattaneet lisääntynyt hallitustyö, yhtiöiden remontit ja yhtiöissä tapahtuneet vahingot.
- Hallituksen jäsenistä 39 % arvioi isännöintipalvelujen tarpeen kasvaneen ja 53 % isännöitsijöistä palvelun kysynnän lisääntyneen.
Oikeusministeriön yhteenveto
tutkimustuloksista.